Mitä ystävät ovat?

Museon ystäväyhdistysten tarkoituksena on tukea tietyn museon toimintaa ja edistää sen tavoitteita. Suomessa toimivista museoiden ystäväyhdistyksistä ei ole tarkkaa listausta olemassa, mutta arviomme mukaan aktiivisesti toimivia yhdistyksiä on noin 100. Ystäväyhdistysten toimintaa tukeva ja kehittävä MYYT verkosto on perustettu vuonna 1998.

Tuki museolle

Ystäväyhdistys voi tukea museota esimerkiksi varainhankinnalla, lahjoituksilla, esinehankinnoilla tai vapaaehtoistyöllä.

Tunnettuuden edistäminen

Yhdistys ja sen jäsenet tekevät museota ja sen sisältöjä tunnetuksi laajemmalle yleisölle.

Kulttuurin edistäminen

Yhdistys voi vahvistaa museon aihepiiriin liittyvää kulttuuria, tutkimusta, historian tuntemusta tai alan harrastusta.

Tapahtumat ja toiminta

Ystäväyhdistykset järjestävät monipuolisesti tapahtumia ja retkiä sekä tuottavat julkaisuja ja tarjoavat jäsenilleen erilaisia jäsenetuja.

Yhteisö

Ystävät kokoavat yhteen museosta kiinnostuneita henkilöitä, harrastajia ja asiantuntijoita sekä toteuttavat esimerkiksi museokaveritoimintaa.

MYYT verkosto

MYYT verkosto kutsuu ystäväyhdistykset koolle vuosittain, kehittämään ystäväyhdistysten toimintaa, jakamaan kokemuksia ja vinkkejä sekä oppimaan yhdessä. MYYT verkoston ohjausryhmässä toimivat:

  • Aimo Leskelä, Salon elektroniikkamuseon ystävät ry
  • Irina Hepolampi, Hotelli- ja ravintolamuseon kannatusyhdistys ry
  • Marja Merovuo, Vellamon ystävät ry
  • Annemari Sinikorpi, Saarijärven museonystävät ry
  • Timo Saarno, Design- ja Arkkitehtuurimuseon ystävät DAMY ry
  • Taisto Huhtasalo, Satakunnan Museon ystävät ry
  • Satu Koskinen, Suomen Lasimuseon ystävät ry
MYYT verkoston kokoontuminen Kotkassa ja vierailu Langinkosken keisarillisella kalastusmajalla. Tapahtuman järjesti Vellamon ystävät toukokuussa 2026.